5.2.2013

Karman herkku

Eli marjapiirakka ala Karma!

1 pellillinen

5 munaa
4 dl sokeria
4 dl rypsiöljyä
1 rkl suolaa
6 tl leivinjauhetta
5 tl vaniljasokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 dl mehua

marjoja

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja kaadetaan pellille. Ripottele marjoja päälle. Jos käytät pakastemarjoja, lisää ne taikinan päälle jäisinä. Paista 175 asteessa noin 30 minuttia. Kohoaa sitten ihan hullusti!


11.12.2012

Papu-chilikastike

1 iso sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
1 prk tomaattimurska
1-2 paprikaa tai suippopaprikaa
1 pieni chili
1 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
3-4 tl paprikajauhetta
2-3 tl sokeria

chilijauhetta
tabascoa
aromisuolaa ja/tai suolaa
mustapippuria


Kuullota silputtu sipuli ja murskattu valkosipuli oliiviöljyssä kattilassa.
Lisää paprikapalat, kuullota hiukan, lisää tomaattimurska ja pavut ja mausteet maun mukaan, anna kiehua hiljalleen n. 10-15 min. Maista maku.

Tarjoile tortilloiden, creme fraichen, juustoraasteen, salaatin ja quacamolen kanssa.

13.6.2012

Valkosipulileipävartaat

1 patonki
1½ dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä puristettuna
2 rkl pilkottua tuoretta persilijaa
merisuolaa
mustapippuria

+ varrastikkuja (jos puisia, niin liotus kylmässä vedessä 30min)

Leikkaa patonki ensin 2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi ja sen jälkeen viipaleet kahtia puolikuun muotoisiksi paloiksi. Mittaa kulhoon kaikki ainekset. Lisää patonginpalat ja sekoita hyvin, niin että patongit on kauttaaltaan öljyssä ja mausteissa.

Paahda grillissä 2-3 min.

Yrttimarinadi

Alla muutama hyväksi havaittu marinadiohje.  

Yrttimarinadi
2 rosmariininoksaa
2 timjaminoksaa
4 laakerinlehteä
2 isoa valkosipulinkynttä karkeasti pilkottuna
1 pestyn sitruunan kuori ohuina suikaleina
1 tl kokonaisia mustapippureita murskattuna
2 dl oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään morttelilla.

Perusmarinadi
2 dl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
valkosipulimurskaa
paprikajauhetta

Täyte uuniperunalle

1 prk smetanaa
hienonnettua persilijaa
mustapippuria
suolaa

Sveitsiläinen marenki

Käsittääkseni useimmissa kaupoissa myydään nimenomaan sveitsiläistä marenkia. Kun teette tätä vesihauteessa, olkaa tarkkana ettei kuppi imahda alipaineen takia kattilaan kiinni. Nimimerkillä kokemusta on...

285g tomusokeria
2,4dl valkuaista

Pane sokeri ja valkuainen teräskulhoon ja kypsennä vesihauteessa kunnes massan lämpötila on 60 astetta. Siittä kurho vesihauteesta ja vatkaa marenki kylmäksi. Paista 150 asteessa 20-30min. Marenki ei saa tummua.

Basilikamousse

Basilika-tuorejuustomousse sopii erinomaisesti alkuruokien ja pääruokien lisäkkeeksi. Maultaan mieto mousse on kauniin vihreä ja tuo hyvän kontrastin esimerkiksi punaviinikastikkeelle ja pihville.

4 dl tuorejuustoa
1 puntti basilikaa
1 dl öljyä
suola
valkopippuri
mustapippuri
sokeri
1 rkl valkoviinietikka

Soseuta ja sekoita kaikki aineet keskenään.

Palsternakkasosekeitto

1kg palsternakkaa
200g sipulia
200g perunaa
100g voita
2 l kanalientä
6 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria

Pilko kasvikset, muodolla tai koolla ei ole väliä. Freesaa kasviksia kattilassa n. kymmenen minuuttia. Lisää joukkoon kanaliemi ja hauduta, kunnes kasvikset ovat ylikypsiä. Soseuta ja lisää kerma. Lisää mausteet.

Leipurinperunat

1 kg peruna
200g sipuli suikaleena
suola
valkopippuri
3-5 dl lihaliemi

 Leikkaa peruna 2mm viipaleeksi ja huudo peruna tärkkelyksestä. Valuta ja kuivaa. Ruskista perun ja sipuli kullanruskeiksi paistinpannulla, mausta. Nosta peruna ja sipulit vuokaan. Kaada kuuma lihaliemi päälle. Kypsennä uunissa 175 astetta 30min.

Annanperunat

1kg perunaa
100g voita
suola
valkopippuri

 Leikkaa peruna 2mm viipaleeksi, huudo perunasta tärkkelys. Valuta ja kuivaa. Freesaa peruna kattilassa ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Voitele vuoka ja lado perunat vuokaan. Paista 175 asteessa 20-30min.